Daniel ei ole ikinä kutsunut minua kahville. Siis ainakaan kahvilaan eikä varsinkaan keskellä viikkoa.
Siksi olen varma, että tämä tarkoittaa sitä, että hänellä on jotakin todella tärkeää asiaa.
Ja tärkeällä asialla tarkoitan tietenkin sitä, että hänen on pakko kosia minua! Vihdoinkin.
Odotan innoissani yhteistä elämäämme. Ja tietenkin häitä! Alan heti suunnittelemaan niitä.
Haluan niin aloittaa yhteisen elämämme ja muuttaa pois vanhempieni luota keskelle kaupunkia.
Daniel on yllättävän hiljainen.. Ehkä hän ei uskalla esittää kysymystä.
Kysy jo, Daniel, äläkä vain tuijota siinä.
"Fleur."
Iiiiiik!!
"Minulla on tärkeää asiaa. Sain tänään avaimet - -.."
"Mitkä avaimet?"
Ei ole totta! Eikö vieläkään.
"Olen varma, että innostut tästä. Ostin vanhan talon maalta.. Ja se on meille täydellinen."
"Emmä lähe minnekään maalle!"
"Mikset? Etkö haluu olla mun kanssa?"
"Haluun! Siis.. Ei tän nyt näin pitäny mennä.."
Daniel yritti saada minut lähtemään kanssaan maalle. Talo oli kuulemma upea.
Lopulta Daniel kehui ostamaansa taloa niin paljon, että lupauduin käymään tässä talossa. Nopeasti.
Minähän rakastin häntä.
****
Talo oli valtava..
..mutta aivan liian vanha eikä todellakaan sitä, mitä halusin elämältäni.
En halunnut maalle. En halunnut viettää nuoruuttani remontoiden mökkiä.
Daniel näytti rakastavan taloa enemmän kuin minua.
"Eikö olekin mahtava paikka?"
"Ei."
"Piristy nyt, Fleur. Tämä on meille."
"Mutta.. Mä olisin halunnut sormuksen.."
"Sormuksen?"
"Niin. En taloa keskeltä metsää."
****
Daniel ei osannut sanoa mitään siihen, että haluan kihloihin hänen kanssaan.
Niinpä päätin olla pari päivää aivan yksin.
Hän varmaan jäi asumaan taloon.
Vaikken halua taloa, haluan kuitenkin olla hänen kanssaan.
Joten odotan vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti